Apinoiden viittomat

Hei, ystävät! Jos olet joskus katsonut simpanssia ja tullut siihen tunteeseen, että se arvioi sinua, et ehkä olekaan väärässä. Nämä uskomattoman älykkäät eläimet ovat olleet mukana eläintieteen kiehtovimmissa ja yllättävimmissä tutkimuksissa.

Tutkijoita on askarruttanut yksi suuri kysymys: voivatko ihmisapinat todella oppia kommunikoimaan kanssamme viittomakielen avulla?

Lyhyt vastaus on: tavallaan kyllä. Ja se on sekä hämmästyttävää että hieman nöyryyttävää.

Kokeet, joista kaikki alkoi

Matka ihmisapinoiden viittomakielen tutkimukseen alkoi, kun tutkijat päättivät opettaa simpansseille amerikkalaista viittomakieltä.

Ajatus oli yksinkertainen: simpanssien ääntöelimistö ei pysty tuottamaan ihmisen puhetta, mutta niiden kädet ovat poikkeuksellisen taitavat. Niinpä tutkijat päättivät ohittaa puheen ja keskittyä käsien käyttöön. Tunnetuin varhaisista tähdistä oli simpanssi Washoe, josta tuli koko tutkimussuunnan todellinen edelläkävijä.

Washoe ei vain opetellut muutamia viittomia näyttääkseen niitä pyydettäessä. Se käytti viittomia yhdistelminä, sovelsi niitä uusiin tilanteisiin ja vaikutti jopa opettavan joitakin viittomia omille poikasilleen. Juuri tällaiset havainnot saivat tutkijat innostumaan todella.

Mitä ihmisapinat oikeasti oppivat?

Vuosikymmenten aikana erilaiset ihmisapinat, kuten simpanssit, gorillat ja orangit, osallistuivat kielikokeisiin. Gorilla Koko on todennäköisesti Washoen jälkeen tunnetuin osallistuja. Sen kerrottiin oppineen yli tuhat viittomaa ja käyttäneen niitä tunteiden ilmaisemiseen, asioiden pyytämiseen ja jopa ympärillään tapahtuvien tilanteiden kommentointiin.

Ihmisapinat eivät vain opetelleet ulkoa kokoelmaa käsimerkkejä. Ne osoittivat myös kykenevänsä yhdistelemään viittomia luovasti. Kun Washoe näki joutsenen eikä tiennyt sille omaa viittomaa, sen kerrotaan viittoneen "vesi lintu". Kyse ei ollut pelkästä ulkoa opettelusta, vaan ongelmanratkaisusta kielen avulla. Se saa pohtimaan eläinten älykkyyttä aivan uudesta näkökulmasta.

Kriitikoilla oli huomautettavaa

Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan vakuuttuneet tuloksista. Monet esittivät perusteltua kritiikkiä. Suurin huolenaihe liittyi niin sanottuun Clever Hans -ilmiöön. Se on nimetty hevosen mukaan, joka vaikutti osaavan laskea, mutta todellisuudessa reagoi kouluttajansa tiedostamattomiin vihjeisiin.

Kriitikot epäilivät, etteivät simpanssit varsinaisesti käyttäneet kieltä, vaan oppivat tunnistamaan, millaisista viittomista sai palkinnon. Osa arveli myös, että kouluttajat saattoivat huomaamattaan ohjata oikeisiin viittomiin omalla kehonkielellään. Tämä johti entistä tarkemmin suunniteltuihin kokeisiin, joissa pyrittiin poistamaan kaikki mahdolliset vihjeet.

Mihin tutkimus lopulta päätyi?

Keskustelu ei koskaan päättynyt täysin, mutta vuosikymmenten tutkimukset ovat antaneet melko tasapainoisen kuvan. Ihmisapinat kykenevät selvästi yhdistämään viittomia esineisiin, toimintoihin ja jopa abstraktimpiin käsitteisiin. Ne voivat myös yhdistellä viittomia tavoilla, jotka muistuttavat yksinkertaista kielioppia. Se, voidaanko tätä kutsua varsinaiseksi kieleksi ihmisen merkityksessä, onkin jo vaikeampi ja osittain filosofinen kysymys.

Useimmat tutkijat katsovat nykyään, että ihmisapinoiden viestintätaidot ovat huomattavasti kehittyneemmät kuin pelkkä ehdollistuminen. Samalla he kuitenkin korostavat, ettei niiden viittominen saavuta ihmiskielen spontaania ja rajatonta luovuutta. Asiaa voi verrata siihen, että joku osaa lähettää viestejä vieraalla kielellä käyttämällä vain valmiiksi opittuja ilmauksia. Se on vaikuttavaa, mutta ei vielä vastaa sujuvaa keskustelua.

Miksi tällä on merkitystä laboratorion ulkopuolella?

Nämä tutkimukset eivät pelkästään tyydyttäneet tutkijoiden uteliaisuutta. Ne muuttivat perusteellisesti käsitystämme muiden lajien ajattelukyvystä. Jos ihmisapinat pystyvät ymmärtämään symboleja, yhdistelemään niitä merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi ja jopa välittämään niitä toisilleen, se herättää vakavia kysymyksiä siitä, missä ihmisen ja muiden eläinten ajattelun välinen raja todella kulkee.

Tutkimukset vaikuttivat myös merkittävästi keskusteluun eläinten hyvinvoinnista. Jos nämä eläimet pystyvät ilmaisemaan kärsimystä, mieltymyksiä ja tunteita, sillä on suuri merkitys sille, miten meidän tulisi kohdella niitä.

Kun siis seuraavan kerran kohtaat eläintarhassa simpanssin katseen ja sinusta tuntuu, että se tarkkailee sinua arvioivasti, muista tämä: sillä saattaa oikeasti olla jotakin sanottavaa. Tutkimusten perusteella sillä on ainakin keinot yrittää kertoa se.