Norsujen suru

Hei, ystävät! Jos olet joskus itkenyt vuolaasti elokuvan aikana muiden pysyessä täysin tyyninä, saatat tämän luettuasi tuntea yllättävää yhteenkuuluvuutta norsujen kanssa.

Nämä valtavat, ryppyiset ja maapähkinöitä rakastavat jättiläiset kuuluvat maapallon tunneälykkäimpiin eläimiin. Tapa, jolla ne suhtautuvat kuolemaan, on rehellisesti sanottuna niin koskettava, että se saisi monet ihmisetkin häpeämään.

Hetki, jolloin kuolema havaitaan

Kun norsu kuolee, lauma ei vain jatka matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muut norsut kokoontuvat lähes välittömästi ruumiin ympärille. Ne koskettavat ja haistavat kuollutta kärsillään sekä tökkivät ja tönivät sitä varovasti, aivan kuin yrittäisivät herättää sen. Tilanne on sydäntäsärkevä parhaalla mahdollisella tavalla.

Norsuilla on poikkeuksellisen tarkka hajuaisti, ja tutkijat uskovat niiden käyttävän sitä varmistaakseen, että niiden laumatoveri on todella kuollut. Lauma voi seistä ruumiin ympärillä tuntikausia, joskus jopa päiviä, haluamatta lähteä pois.

Ääntely ja näkyvä suru

Norsut eivät ole hiljaisia tai tunteensa piilottavia silloin, kun ne surevat. Ne päästävät matalia jyrinöitä, törähdyksiä ja muita ääniä, jotka eroavat selvästi niiden tavallisesta viestinnästä. Joidenkin norsujen on havaittu tuottavan erityisen matalaa ja surumielistä jyrinää, jonka tutkijat yhdistävät juuri surutilanteisiin.

Sitä voisi verrata hautajaisvirteen, joka kulkee maan läpi matalataajuisina värähtelyinä. Erityisesti nuoret norsunvasat osoittavat selviä surun merkkejä. Ne pysyttelevät lähellä emojaan ja vaikuttavat hämmentyneiltä sekä levottomilta.

Paluu tapahtumapaikalle

Tässä kohtaa norsujen käyttäytyminen muuttuu todella hämmästyttäväksi. Norsujen on havaittu palaavan paikalle, jossa lauman jäsen kuoli, joskus vielä kauan sen jälkeen, kun ruumis on jo hajonnut. Ne haistavat jäännöksiä, koskettavat luita kärsillään ja viipyvät paikalla hiljaa. Tällainen käyttäytyminen viittaa muistiin ja tunteiden käsittelyyn, joka ulottuu paljon pelkkää vaistoa pidemmälle. On kuin ne kantaisivat surua mukanaan samalla tavalla kuin ihmiset säilyttävät vanhoja valokuvia ja palaavat niiden äärelle muistojen herätessä.

Vainajan erityinen kohtelu

Joskus norsut yrittävät peittää kuolleen lajitoverinsa lehdillä, oksilla ja mullalla. Kyse ei vaikuta olevan satunnaisesta käyttäytymisestä, vaan tarkoituksellisesta toiminnasta, aivan kuin elossa olevat norsut kokisivat vastuuta kuolleesta. On jopa raportoitu tapauksia, joissa norsut ovat peittäneet muiden lajien, myös ihmisten, ruumiita. Tämä viittaa siihen, ettei niiden myötätunto rajoitu pelkästään oman lajin yksilöihin. Se on sellaista emotionaalista anteliaisuutta, joka ansaitsisi suuret suosionosoitukset.

Matriarkat ja surun merkitys

Lauman vanhimman ja kokeneimman naaraan eli matriarkan kuolema aiheuttaa erityisen voimakkaan surureaktion. Matriarkka kantaa mukanaan tiedon vaellusreiteistä, vesipaikoista ja sosiaalisista suhteista. Se on samaan aikaan lauman suunnannäyttäjä, ongelmanratkaisija ja turvan lähde. Kun matriarkka kuolee, lauma horjuu näkyvästi. Nuoret norsut hakeutuvat lähemmäs toisiaan, käyttäytyminen muuttuu epävarmemmaksi ja suruaika voi pitkittyä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että matriarkkansa menettäneillä laumoilla on myöhemmin enemmän vaikeuksia päätöksenteossa ja selviytymisessä. Tämä kertoo siitä, kuinka syvästi sen poissaolo vaikuttaa sekä tunteisiin että käytännön elämään.

Mitä tämä kertoo norsujen älykkyydestä?

Norsujen surukäyttäytyminen viittaa siihen, mitä tutkijat kutsuvat mielen teoriaksi. Sillä tarkoitetaan kykyä ymmärtää, että muilla yksilöillä on omat ajatuksensa, tunteensa ja kokemuksensa. Kaikki eläimet eivät osoita tällaista kykyä. Se, että norsut surevat, muistavat kuolleensa ja palaavat heidän luokseen, viittaa korkeaan itsetietoisuuteen ja tunneälyyn. Tässä suhteessa ne rinnastuvat delfiineihin ja ihmisapinoihin. Ne eivät ole vain suuria eläimiä, joilla on hyvä muisti. Ne ovat olentoja, joilla on rikas ja monimutkainen sisäinen elämä.

Kun siis seuraavan kerran näet norsun luonnonsuojelualueella tai luontodokumentissa, anna sille hieman tavallista enemmän arvostusta. Nämä lempeät jättiläiset kantavat surua, kunnioittavat kuolleitaan ja osoittavat tunteiden syvyyttä, joka muistuttaa meitä siitä, ettei myötätunto tai kiintymys ole vain ihmisten ominaisuus. Luonto keksi nämä taidot kauan ennen meitä.