Merinisäkkäiden kuulo

Merinisäkkäiden elinympäristöt eivät ole enää täynnä pelkästään luonnon ääniä.

Veneet, laivat, lentokoneet ja rakennustyöt lisäävät melua rannikkoalueilla.

Koska merinisäkkäät käyttävät kuuloaan viestintään ja ympäristönsä hahmottamiseen, niiden kuuloaistin ymmärtäminen on tärkeä askel niiden hyvinvoinnin turvaamisessa.

Kuuloaistin tutkiminen auttaa ymmärtämään lajien tarpeita

Curtinin yliopiston ja Taronga Conservation Society Australian tutkijat testasivat australialaisten merileijonien ja pitkänokkaturkishylkeiden kuuloa. Tutkimus tarjoaa lähtökohdan molempien lajien kuulo-ominaisuuksien ymmärtämiselle ja auttaa arvioimaan, miten ihmisen toiminnasta syntyvä melu voi vaikuttaa niihin.

Vaikka useiden merinisäkäslajien kuuloa on tutkittu aiemmin, näistä kahdesta Australiassa elävästä lajista on ollut saatavilla vain rajallisesti yksityiskohtaista tietoa. Ennen kuin tutkijat voivat arvioida, häiritseekö ympäristön melu eläinten jokapäiväistä elämää, heidän on tiedettävä, millaisia ääniä eläimet pystyvät havaitsemaan.

Tulokset ovat erityisen merkittäviä uhanalaisen australialaisen merileijonan kannalta. Sen populaation kooksi on arvioitu noin 12 000 yksilöä. Parempi ymmärrys lajin aisteista voi auttaa tutkijoita arvioimaan ympäristötekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa sen hyvinvointiin pitkällä aikavälillä.

Näin tutkijat testasivat eläinten kuuloa

Tutkimusryhmä työskenteli kahden australialaisen merileijonan ja kahden pitkänokkaturkishylkeen kanssa Taronga Zoo Sydneyssä. Eläintenhoitajat kouluttivat eläimet reagoimaan tiettyihin äänimerkkeihin. Testissä eläimen piti painaa melaa kuultuaan äänen. Oikeasta reaktiosta se sai palkkioksi kalaa, minkä avulla tutkijat pystyivät mittaamaan kuuloherkkyyttä järjestelmällisesti.

Eläimet osallistuivat testeihin vapaaehtoisesti, ja koulutuksessa käytettiin myönteistä vahvistamista pakottamisen sijaan. Näin tutkijat pystyivät keräämään tietoa eläinten kokemusta tarpeettomasti kuormittamatta.

Tutkijat soittivat eri taajuisia ja voimakkuudeltaan vaihtelevia ääniä selvittääkseen, mitkä niistä eläimet pystyivät havaitsemaan.

Taajuus kuvaa ääniaallon värähtelynopeutta, ja ihminen havaitsee sen yleensä äänen korkeutena: matala taajuus kuulostaa matalalta ja korkea taajuus korkealta.

Yksi taajuusalue erottui selvästi

Sekä australialaiset merileijonat että pitkänokkaturkishylkeet olivat herkimmillään noin 3,2 kilohertsin taajuisille äänille. Tulos tarjoaa tärkeän vertailukohdan niiden ilman kautta välittyvän äänen kuulon ymmärtämiseen.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että eläimet kuulisivat vain tällä taajuusalueella. Kyse on alueesta, jolla ne osoittivat testeissä erityisen suurta herkkyyttä.

Vertailutieto auttaa tutkijoita arvioimaan, miten eläinten kuulo vastaa rannikkoalueilla esiintyviä ääniä. Se luo myös pohjan jatkotutkimuksille, joissa selvitetään, ovatko tietyt äänet eläimille pelkästään kuultavissa vai vaikuttavatko ne mitattavasti niiden käyttäytymiseen.

Tutkimusta johti professori Christine Erbe, joka työskentelee Curtinin yliopiston merentutkimuksen ja teknologian keskuksessa. Hänen tutkimustyönsä keskittyy meriympäristön ääniin ja niiden mahdollisiin vaikutuksiin eläimistöön.

Miksi ihmisen aiheuttama melu on tärkeää?

Veneiden, laivojen, lentokoneiden, junien ja rakennustöiden melu voi kantautua merinisäkkäiden luo myös silloin, kun ne lepäävät maalla. Tutkijat vertasivat pitkänokkaturkishylkeiden kuuloa koskevia tuloksia näihin toimintoihin liittyviin äänilähteisiin. Vertailun perusteella monet tällaiset äänet olisivat eläinten kuultavissa niiden ollessa maalla.

Äänen kuuleminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että se vahingoittaisi eläintä. Vaikutukseen voivat vaikuttaa esimerkiksi äänen voimakkuus, taajuus, kesto ja ympäröivät olosuhteet. Kun tiedetään, että ääni kuuluu eläimen kuuloalueeseen, voidaan tunnistaa melulähteitä, joita kannattaa tutkia tarkemmin.

Merileijonat ja turkishylkeet tarvitsevat kuuloaan muun muassa viestintään ja ympäristönsä havainnointiin. Siksi niiden kuuloa koskeva tutkimus voi auttaa arvioimaan melun vaikutuksia niiden elinympäristöissä ja rannikkoalueilla.

Tutkimus voi tukea luonnonsuojelua

Tuloksia voidaan hyödyntää ympäristövaikutusten arvioinneissa ja melunhallintaa koskevassa päätöksenteossa merinisäkkäiden elinalueilla. Rannikkoalueiden rakentamisen, merenkulun ja merellä tapahtuvan teollisen toiminnan lisääntyessä luotettava tieto eläinten kuulo-ominaisuuksista on entistä tärkeämpää.

Tutkimus osoittaa myös, että eläinten vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuvat menetelmät voivat olla hyödyllisiä aistien tutkimisessa. Positiiviseen vahvistamiseen perustuva koulutus auttaa tutkijoita selvittämään eläinten kykyjä ilman tarpeetonta stressiä aiheuttavia toimenpiteitä.

Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan. Tässä tutkimuksessa kuuloa testattiin ilmassa, joten tulokset eivät vielä kerro kattavasti, miten nämä lajit kuulevat veden alla tai miten erilaiset äänet vaikuttavat niiden käyttäytymiseen pitkällä aikavälillä.

Australialaisten merileijonien ja pitkänokkaturkishylkeiden kuuloa koskeva tieto antaa tutkijoille aiempaa selkeämmän lähtökohdan niiden ympäristön melun arviointiin. Seuraavaksi on selvitettävä, milloin kuultavissa olevat äänet alkavat häiritä eläimiä ja miten vaikutukset eroavat maalla ja veden alla.

Jatkotutkimukset voivat auttaa kehittämään parempia tapoja hallita ympäristömelua ja suojella näiden merinisäkkäiden hyvinvointia.