Luonnon oma ihme

Hei, Lykkers! Palsta puutarhaa jätetään yksin täyden kasvukauden ajaksi - ei leikkausta, ei kaivamista, ei minkäänlaista puuttumista - taipuu yleensä takaisin paksummaksi ja villimmäksi kuin kukaan odotti.

Suojellut meren alueet käyttäytyvät yllättävän samalla tavalla, kun niille annetaan tarpeeksi aikaa ilman painetta; elämä veden alla rakentuu uudelleen sellaisella vauhdilla, että tutkijatkin hämmästyvät.

Mitä tapahtuu kun paine hellittää?

Hyvin hallituissa suojelualueilla kalakannat kasvavat, koralliriutat toipuvat ja katoamisen partaalla olevilla lajeilla on todellinen mahdollisuus palauttaa lukumääränsä. Määritellyn rajan sisällä rajoittamalla kalastustoimintaa nämä alueet antavat kalakannoille kasvaa niin suuriksi, että osa siitä yltää ympäröiviin vesiin hyödyttäen läheisiä kalastajayhteisöjä sen sijaan, että pelkästään suojellun alueen.

Täysin suojellut alueet, joihin kalastusta ei sallita, ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi tässä lähestymistavassa, erityisesti lajien biomassa, jotka ovat olleet voimakkaasti kalastettuja vuosien ajan, uudelleenrakentamiseen.

Miksi hyödyt yltävät pidemmälle kuin raja?

Geneettinen monimuotoisuus toipuvassa populaatiossa paranee myös, koska suuremmat määrät ja lisääntyvät aikuiset vähentävät riskiä, joka tulee kutistuvasta geenipoolista. Tämä monimuotoisuus tekee koko ekosysteemistä joustavamman seuraavan häiriön sattuessa, olipa kyse sitten myrskystä, helleaallosta tai tautiesiintymästä, joka liikkuu koralliriutalajistossa.

Lajit kuten manta rayt, merikilpikonnat ja hait, kaikki haavoittuvaisia ylikalastuksen suhteen suojaamattomina, ovat osoittaneet mitattavissa olevaa toipumista näissä alueissa, todisteena siitä, että rajarajat tekevät todellista biologista työtä eivätkä ole pelkästään paperilla.

Mikään tästä ei tapahdu hetkessä, ja suojeltu alue, joka on olemassa vain nimellisesti ilman todellista valvontaa laitonta kalastusta vastaan, tuottaa lähes mitään näistä hyödyistä. Alueet, jotka toimivat, ovat niitä, jotka todella jätetään rauhaan käytännössä, eivätkä vain kartalla jossakin.

Kuinka kauan todellinen toipuminen vie?

Tutkijat ovat havainneet, että hyvin valvotuilla alueilla kalabiomassa voi kestää viidestä kahteenkymmeneen vuotta täysin palautuakseen, riippuen mukana olevista lajeista ja siitä, kuinka tyhjentynyt alue oli alun perin, ja hitaammin kasvavat, pitkäikäiset lajit kuten tietyt hauet ja hait vievät huomattavasti kauemmin kuin nopeasti lisääntyvät kalat.

Korallien toipuminen etenee vielä pidemmällä aikataululla, koska vaurioitunut riutturakenne tarvitsee vuosia kasvaakseen uudestaan ennen kuin se voi tukea samaa elämän tiheyttä kuin ennen, ja toistuvasti kuumien aaltojen osuessa riuttaan toipumisikkunassa se voi menettää maaperää melkein yhtä nopeasti kuin se saa sitä takaisin.

Tämä hidas aikataulu on osa sitä, miksi koko ja pysyvyys ovat niin tärkeitä näille alueille; suojelualue, joka avataan kalastukselle muutaman vuoden jälkeen, harvoin säilyttää saavutuksiaan, koska suuri osa siitä uudelleenrakennetusta biomassasta poistetaan uudelleen ennen kuin populaatiolla on todellinen mahdollisuus vakautua omillaan.

Joten seuraavan kerran kun rantaviiva suojataan, siitä kannattaa kiinnostua. Saadessaan todellisen mahdollisuuden levätä, rehellisesti sanottuna, meri tuntuu tietävän tarkalleen mitä tehdä sen kanssa.