Susi tekee paluun

Maailmanlaajuisesti ainakin 18 000 eläinlajia on tällä hetkellä luokiteltu vaarantuneiksi, uhanalaisiksi tai äärimmäisen uhanalaisiksi.

Tilanne on vakava, mutta maailmanlaajuinen kehitys ei ole pelkästään kielteistä.

Pitkäjänteinen suojelutyö on auttanut useiden populaatioiden elpymistä, mukaan lukien joidenkin susien, valaiden, liskojen ja papukaijojen.

Nämä esimerkit osoittavat, että suojelu voi toimia, kun elinympäristöistä, seurannasta ja paikallisesta yhteistyöstä huolehditaan pitkäjänteisesti.

Samalla monet muut lajit jatkavat taantumistaan elinympäristöjen pienenemisen, kalastuspaineen, metsästyksen ja ihmistoiminnan aiheuttamien konfliktien vuoksi. Uhanalaisten lajien päivää vietetään 15. toukokuuta, ja se muistuttaa sekä jo menetetyistä lajeista että niistä, joita voidaan vielä suojella.

Susien paluu Kaliforniaan

Harmaat sudet alkoivat palata luonnostaan Kaliforniaan vuonna 2015, kun ne olivat olleet poissa osavaltiosta vuosikymmeniä. Paluu on ollut merkittävä suojelun kannalta. Vuoden 2024 lopulla osavaltiossa tunnettiin vähintään 50 sutta, ja vuoden 2026 aikana määrä on edelleen ollut kasvussa.

Suuren petoeläimen paluu on kuitenkin aiheuttanut vaikeita kysymyksiä maaseutuyhteisöille. Vuosina 2015–2024 sudet aiheuttivat vähintään 142 vahvistettua karjaeläinten menetystä. Määrä vastasi vain noin 0,002 % Kalifornian lähes seitsemän miljoonan naudan populaatiosta, mutta vaikutus voi silti olla merkittävä yksittäisille karjatiloille, joiden eläimiä menetetään.

Keskustelu keskittyy yhä enemmän siihen, miten karjatalous ja susien suojelu voidaan sovittaa yhteen. Jotkut karjankasvattajat ovat alkaneet käyttää tappamattomia karkotteita, kuten sähköaitoja ja fladrya eli kirkkaanvärisiä kangasnauhoja, jotka kiinnitetään aitoihin ja voivat estää susia lähestymästä laiduntavia eläimiä.

Myös epätavallisempia menetelmiä on kokeiltu. Näihin kuuluu droneja, joista voidaan lähettää kovia ääniä tai muuta häiriöääntä, jonka tarkoituksena on tehdä laidunalueista vähemmän houkuttelevia petoeläimille. Kalifornian viranomaiset ovat käyttäneet muun muassa droneja, fladrya ja muita ei-tappavia karkotusmenetelmiä.

Nämä tekniikat eivät poista kaikkia konflikteja, mutta ne tarjoavat vaihtoehtoja tilanteisiin, joissa tavoitteena on vähentää karjan ja susien välisiä kohtaamisia ilman tappavaa hallintaa.

Länsi-Afrikan leijonien taantuminen

Länsi-Afrikan leijonien tilanne on huomattavasti huolestuttavampi. Alueen leijonapopulaatiot ovat pienentyneet voimakkaasti, ja Länsi-Afrikan leijonat on luokiteltu alueellisesti äärimmäisen uhanalaisiksi. Aiemmat tutkimukset ovat arvioineet, että alueella on jäljellä vain muutamia satoja yksilöitä.

Ongelmaa pahentaa populaatioiden eristyneisyys. Länsi-Afrikan leijonat ovat pitkälti erillään Keski-Afrikan populaatioista, mikä rajoittaa yksilöiden liikkumista ryhmien välillä. Tämän vuoksi luonnollinen elpyminen geneettisen vaihtelun lisääntymisen kautta ei ole helposti saavutettavissa.

Jäljellä olevat eläimet elävät pääasiassa sirpaleisilla suojelualueilla useissa Länsi-Afrikan maissa.

Näiden maisemien suojeleminen on siksi olennaista. Leijonat tarvitsevat suuria reviirejä, eivätkä eristyneet suojelualueet välttämättä riitä, jos rakentaminen, metsästys tai elinympäristöjen tuhoutuminen jatkuu niiden ympärillä.

Turvallisten yhteyksien luominen suojelualueiden välille voi muuttua entistä tärkeämmäksi sekä geneettisen monimuotoisuuden säilyttämisen että eläinten liikkumisen kannalta.

Rauskujen huomaamaton kriisi

Hait ovat pitkään saaneet paljon huomiota merien suojelussa, mutta tutkijat varoittavat, että myös rauskut kohtaavat vakavan kriisin.

Alustavien arvioiden mukaan noin 191 miljoonaa rauskua voi kuolla vuosittain, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin yleisesti arvioitu vuosittainen haiden määrä. Luku perustuu uuteen tutkimukseen, jota ei kuitenkaan ole vielä vertaisarvioitu.

Noin 36 % kaikista rauskulajeista pidetään uhanalaisina. Koralliriuttoihin liittyvien lajien kohdalla osuus nousee noin 69 %:iin.

Kalastuspaine on yksi suurimmista uhista. Rauskuja voidaan pyytää tarkoituksella, mutta ne voivat myös joutua vahingossa muun kalastuksen sivusaaliiksi. Monet rannikkoalueilla elävät rauskut ovat erityisen haavoittuvia, koska ne elävät alueilla, joilla ihmistoiminta ja kalastus ovat voimakkaita.

Myös yleinen tietoisuus on haaste. Suuret mantarauskut ovat tuttuja ja visuaalisesti vaikuttavia, mutta monet pienemmät lajit saavat huomattavasti vähemmän huomiota, vaikka niiden kohtaamat uhat voivat olla yhtä vakavia.

Kun laji ei herätä suurta yleistä kiinnostusta, se voi saada myös vähemmän tutkimusrahoitusta ja suojelutukea.

Miksi suojelu on yhä tärkeää

Kalifornian susien ja Länsi-Afrikan leijonien vertailu osoittaa, kuinka erilaisia villieläinten kehityskulut voivat olla. Yksi populaatio laajenee maisemiin, joista se oli aiemmin kadonnut, kun taas toinen on menettänyt suuren osan kannastaan ja kamppailee säilyäkseen.

Rauskut osoittavat vielä toisenlaisen ongelman: suojelukriisi voi kehittyä suurelta osin julkisen huomion ulkopuolella. Nämä esimerkit osoittavat, miksi uhanalaisten lajien suojeleminen vaatii muutakin kuin reagointia vasta silloin, kun populaatiot ovat jo äärimmäisen pieniä.

Elinympäristöjen tuhoamisen estäminen, kalastuksen hallinnan parantaminen, ihmisten ja villieläinten välisten konfliktien vähentäminen sekä populaatioiden seuranta on aloitettava riittävän ajoissa. Suojelu toimii parhaiten silloin, kun villieläinten kanssa samassa ympäristössä elävät ihmiset ovat osa ratkaisua.

Maanviljelijät, kalastajat, tutkijat ja paikallisyhteisöt joutuvat usein tasapainottamaan taloudellisia tarpeita ja uhanalaisten eläinten selviytymistä. Kalifornian susien kohdalla ei-tappavat menetelmät ovat yksi esimerkki pyrkimyksestä löytää tällainen tasapaino.

Kannustava opetus on, että villieläimet voivat elpyä, kun suojelu on jatkuvaa ja pitkäjänteistä.

Varoitus on kuitenkin yhtä tärkeä: menestys ei ole koskaan pysyvää. Ilman jatkuvaa huomiota ja suojelutoimia jopa elpyvät lajit voivat alkaa taantua uudelleen.