Puita ei kaikkialle

Puiden istuttamisesta on tullut yksi tunnetuimmista tavoista torjua ilmastonmuutosta.

Metsien lisääminen jokaiselle mahdolliselle alueelle voi kuitenkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ympäristötutkimus osoittaa, että ennallistamisen onnistuminen edellyttää paikallisten ekosysteemien ymmärtämistä, olemassa olevan luonnon monimuotoisuuden suojelemista ja sen tunnistamista, että luontaisesti avoimilla maisemilla on oma tärkeä tehtävänsä ilmaston säätelyssä.

Miksi puiden lisääminen ei aina ole parempi vaihtoehto

Laajoilla ennallistamisohjelmilla on kunnianhimoisia ympäristötavoitteita. Esimerkiksi Bonnin haasteessa pyritään ennallistamaan 350 miljoonaa hehtaaria heikentyneitä ja metsäkadosta kärsineitä alueita vuoteen 2030 mennessä.

Ennallistaminen ei kuitenkaan tarkoita välttämättä kaikkien maisemien peittämistä puilla.

Avoimia niittyjä, pensaikkoja ja savanneja pidetään joskus virheellisesti heikentyneinä ympäristöinä, koska niillä ei ole tiheää kasvillisuutta.

Todellisuudessa monet niistä ovat ikivanhoja ekosysteemejä, jotka ovat sopeutuneet kuivuuteen, epäennustettavaan sateisuuteen ja haastaviin kasvuolosuhteisiin.

Laajan puuston tuominen tällaisille alueille voi häiritä vakiintuneita elinympäristöjä, uhata alkuperäisiä lajeja ja lisätä jo ennestään niukkoihin vesivaroihin kohdistuvaa painetta.

Puiden istuttamisen piilevät kustannukset

Puut sitovat hiilidioksidia, mutta niiden ympäristövaikutukset ulottuvat hiilen varastointia laajemmalle.

Kuivilla alueilla laajamittainen puiden istuttaminen voi lisätä kilpailua vedestä. Sopimattomat puulajit voivat vähentää jokien virtaamaa, vaikuttaa pohjavesivaroihin ja jättää vähemmän vettä maatalouden sekä lähialueiden yhteisöjen käyttöön.

Auringonvaloon liittyy myös vähemmän ilmeinen vaikutus. Avoimet niityt ja vaaleat maaperät heijastavat usein enemmän auringon säteilyenergiaa kuin tummat metsänlatvukset.

Niiden korvaaminen puilla voi vähentää tätä heijastuskykyä eli albedoa ja mahdollisesti kumota osan lisähiilen sitomisen tuomasta viilentävästä hyödystä.

Siksi puiden istuttaminen sopimattomille alueille voi tuottaa odotettua vähemmän ilmastohyötyjä, vaikka puut kasvaisivatkin menestyksekkäästi.

Oppeja Afrikan kuivilta alueilta

Afrikka tarjoaa arvokkaita esimerkkejä siitä, miksi ennallistamisen on vastattava paikallisia ympäristöolosuhteita.

Vuonna 2007 käynnistetyn Great Green Wall -hankkeen alkuperäisenä tavoitteena oli rakentaa laaja puuvyöhyke Sahelin halki aavikoitumisen torjumiseksi.

Sittemmin lähestymistapa on laajentunut kattamaan maisemien ennallistamisen, kestävän maatalouden ja paikallisten yhteisöjen selviytymiskyvyn vahvistamisen.

Nigerissä maanviljelijät ovat onnistuneet ennallistamaan noin viisi miljoonaa hehtaaria käyttämällä viljelijöiden hallinnoimaa luontaista uudistumista.

Sen sijaan että alueille istutettaisiin kokonaan uusia taimia, viljelijät suojelevat ja hoitavat alkuperäisiä puita ja pensaita, jotka kasvavat uudelleen olemassa olevista juurista, kannoista ja siemenistä.

Tämä lähestymistapa voi parantaa maatalouden tuottavuutta ja samalla tukea kasvillisuutta, joka on jo sopeutunut alueen ilmastoon.

Ilmastotoimien uudelleenarviointi

Puiden istuttaminen on edelleen arvokasta alueilla, joilta metsät ovat tuhoutuneet ja joilla sopivat alkuperäislajit voivat menestyä. Ongelma syntyy, kun istutustavoitteet asetetaan ekologisten seurausten edelle.

Tehokasta ennallistamista tulisi mitata terveempien maaperien, vakaiden vesivarojen, elinvoimaisten alkuperäislajien ja paikallisen toimeentulon paranemisen perusteella eikä yksinkertaisesti laskemalla istutettujen puiden määrää.

Maapallon suojeleminen ei aina tarkoita uusien metsien luomista. Joskus merkityksellisin ympäristön kannalta saavutettava edistysaskel syntyy siitä, että tunnistetaan jo toimivien maisemien arvo ja annetaan niiden jatkaa toimintaansa luonnon omalla tavalla.